Thursday 18 September 2014

Love Canterbury




Tänään lähdin koulun jälkeen lenkille ja sain sieltä idean ja innostuksen että tänään haluan tehdä postauksen ja ilmoittaa että oon elossa vieläkin! Kuulumisia kun en oo paljon  yhtään  tänne vielä ehtinyt kertomaan :-D 
  Yksi syy on että sopeutuminen toiseen kulttuuriin vie oikeasti aikaa ja energiaa - illalla on kyllä aina niiin paljon väsyneempi kuin Suomessa ikinä oon ollut, joten nukkumaanmeno on jokapäiväinen helpotus :-D. Yhtään kaunistelematta on päiviä jolloin tulee kotiin ja on niin tyhjä, tekemätön ja eksynyt olo ettei tiiä mitä elämällään enää tekis - kommunikointi vieraalla kielellä ei myöskään yhtää helpota tilannetta. Toisaalta on  niitäkin ihaniakin päiviä tietysti, tuntuu kuin olisi maailman onnellisin ja kaikki on vaan ihanaa ja lisää ihanaa. Sitä samaa arkea täällä siis elelen kuin Suomenkin puolella oli :-) Ylä- sekä alamäkiä..
  Pikkuhiljaa alkaa koulussa myös löytää oman paikkansa, kaverisuhteetkin alkaa vahvistua ja en voi enää yhtään valittaa elämästä täällä, ainut asia mistä voisin valittaa on mun oma sählääminen, oon vaan erittäin hukassa ilman omia vanhempia ja yhtäkkiä asiat pitääkin hoitaa ihan itse, arki rullaa, on koti mihin tulla & missä on hyvä olla, on ihania ihmisiä ympärillä  ja harrastuksiakin löytynyt! Joka viikonlopulle on menoa ja tuntuu ettei yhtään kerkeä pysähtymään, aika tosiaan rientää ja ei yhtään tunnu että ois 3 viikkoa jo täällä ollut!! Koulu on tosi erinlaista kuin Suomessa, mutta kun siihen on totuttu ni kyllä tykkään ja vaihtelu virkistää ! 
  Tähän mennessä voin sanoa että en kyllä yhtään kadu tänne lähtöä & en myöskään malta odottaa sitä kaikkea tulevaa mitä on suunniteltu, tänä viikonloppuna mennään vaihtareiden kesken huvipuistoon, tulossa jälleen ihan huikee viikonloppu :-)

Today I went jogging again after school and got this idea to come again to update my blog and tell everybody that I'm alive! Because I've been too busy to do this for a while.
  One reason is that it's really been a while to get used to this culture, what takes a lot of time and energy for me. Frankly speaking it has been days when I come back to home and feel like nothing and lost - communication in different language doesn't make it easier. 
On the other hand it is also those days when everything its just lovely and lovely again - feeling like world happiest person :-) Kind of same weekdays here than in Finlans also, feeling uphills and downhills..
  Bit by bit I am also finding my place at school, friendships becomes stronger and I can't anymore complain my life here - only bad thing here is me and my own mess ups without my parents escort :-D Weekdays just goes on, I have home where I can come every day & where I can be who I want, I also haves lovely people around me and got also some hobbies! To everyweekend I have made some plans. I doesn't feel like 3 weeks is already gone. School is so differenet here than in Finland, but i like it and change only refresh ! 
  At this point I coould say that I'm not at all regret to coming to live here & I can't wait for every plans would come true, this weekend we are also going with other exchange students to an amusement park, coming again an awesome weekend ! :-)




2 comments:

  1. Aivan ihania kuvia ja ihanaa päästä lukemaan näit sun kuulumisia!! :3 :**
    T: Nea

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos nea ! Ihana kuulla et tykkät ja luet :* Terkkuja suomeen !

      Delete